Lapsille on yhtä tärkeää päästä flow-tilaan ja tuntea luovuuteen uppoutuminen, kuin aikuisillekin. Leikkeihin ja luovuuteen uppoutuminen vähentää levottomuutta, stressiä ja ahdistusta ja lisää onnellisuuden tunnetta. Tämä on tullut esiin monissa kansainvälisissä mielenterveyttä koskevissa tutkimuksissa. Lærke Egefjord on lääkäri, kirjailija ja taiteilija, joka tutkii kuinka luova toiminta vaikuttaa elämäämme. Lærke Egefjord on lähettiläämme, joka myös levittää hyviä uutisia luovuuden monista hyödyistä. Kun lapset uppoutuvat esimerkiksi leikkeihin tai piirtämiseen, oppiminen nopeutuu ja he ovat uteliaita oppimaan yhä lisää. Luovien puuhien lisäksi he oppivat myös muita taitoja, kuten kirjoittamaan ja laskemaan. Kun lapset työskentelevät luovasti, heidän aivonsa vapauttavat serotoniinia ja dopamiinia. Nämä saavat heidät tuntemaan olonsa hyväksi, onnelliseksi ja rauhalliseksi, verenpaine ja syke laskee sekä hermosto rauhoittuu.
Luova toiminta parantaa lasten hyvinvointia ja antaa heille taitoja, joita he voivat käyttää koko loppuelämänsä ajan.
Lærke Egefjord
Lääkäri, kirjailija ja taiteilija
Luova toiminta vähentää ahdistusta ja stressiä ja tukee oppimista.
Lærke Egefjord
Lääkäri, kirjailija ja taiteilija
{{ totalCount }} tuotteet
Tilaa uutiskirjeemme täältä
Askartelumyymäläsi verkossa
Creativ Companyllä arvostamme luovuutta, leikkiä ja oppimista. Valikoimamme kattaa on noin 20.000 innostavaa harrastetuotetta ja paljon kehittäviä leluja, minkä ansiosta olemme yksi suurimmista askartelu- ja harrastemyymälöistä verkossa. Inspiraatiota seuraavaan askarteluprojektiisi saat yli 4.500 ilmaisesta askarteluideasta sekä lapsille että aikuisille. Myymme luovia materiaaleja ja leluja yksityishenkilöille, kouluille/laitoksille ja tukkumyyjille.