Askarteluidea
Rannekoru rocaille-siemenhelmistä ja fasettihelmistä
#v14234
Rannekoru on tehty koruvaijeriin, yhdistelemällä rocaille-siemenhelmiä ja fasettihiottuja lasihelmiä. Koristeeksi on tehty tupsu puuvillalangasta ja lukkona toimii papukaijalukko.
#v14234
Näin sen teet

1. Pujota rocaille-siemenhelmet ja fasettihiotut lasihelmet noin 35 cm pitkään vaijerin palaan, oman maun mukaan.

2. Pujota vaijeriin lukitushelmi. Laita vaijeri välirenkaan ja lukitushelmen läpi. Kiristä - sulje lähelle välirengasta - ja lukitse lukitushelmi tasaiseksi pihdeillä.

4. Poista lanka kartonginpalasta. Kiinnitä lankavyyhti avonaiseen välirenkaaseen ja sulje rengas pihtien avulla.

5. Kiedo toinen pitkistä langanpäistä nipun ympärille, lähelle välirengasta ja tee päähän solmut. Viimeistele langanpäät saman pituisiksi, kuin vyyhti ja leikkaa pää auki, muodostaen tupsun.

6. Kiinnitä tupsu rannekoruun, ennen kuin suljet korun. Viimeistele pujottamalla vaijeri lukitushelmen ja papukaijalukon läpi (samalla tavalla kuin kohdassa 2). Kiristä vaijeri, niin että lukitushelmi on mahdollisimman lähellä helmiä ja lukitse.
Mene myös tutkimaan