Kimaltava tähti

#v14216

Tähti on tehty mustista, kimaltavista Paris- sarjan paperisuikaleista.

Valitse tuotteet idealle

{{ optionsGroup.label }}

{{ getVariantsButtonText(option) }}
   
 
 
   
 
 
   
 
 
   
 
 
   
 
 
Kokonaishinta
{{ getFormattedBundlePrice() }}

{{ getRewardMessage() }}

Guide step %d
1.   Taita kaksi 2.5cm levyistä suikaletta kaksinkerroin ja leikkaa. Käytä neljästä paperisuikaleesta ainoastaan kolmea.
Guide step %d
2.   Taita kaikki kolme suikaletta kaksinkerroin ja leikkaa päät vinoiksi. Laita yksi suikaleista toisen suikaleen ympärille ja taita se tiukasti suikaleen ympäri kolme kertaa, kuvan mukaisesti. Taita toiset suikaleet samalla tavalla.
Guide step %d
3.   Aseta kaikki kolme paperisuikaletta toistensa yli ja ali, niin että suikaleiden keskelle muodostuu kolmio.
Guide step %d
4.   Kiristä, muodostaen puolikkaan kuution.
Guide step %d
5.   Kuution kokoaminen: Aseta suljettu nurkka taakse ja taita oikeanpuoleinen kaksinkertainen suikale oikealta vasemmalle. Taita keskimmäinen suikale alas (itseäsi kohti) ja taita vasemman käden puoleinen suikale oikealle.
Guide step %d
6.   Kiinnitä neliö asettamalla viimeiseksi käännetty suikale ensimmäiseksi käännetyn suikaleen ali.
Guide step %d
7.   Kiristä kaikki suikaleet, muodostaen kuution.
Guide step %d
8.   Pidä kuutiota kädessä kuvan mukaisesti ja aloita sakaroiden tekeminen. Aseta jokainen etumainen suikale kuution vastakkaisesta sivusta läpi, muodostaen löysän silmukan.
Guide step %d
9.   Käännä ympäri ja taita vastakkainen puoli samalla tavalla, kohta 8 mukaan. Viimeistele päät, kun kaikki sakarat on tehty.
Guide step %d
HUOM:   Jos käytät tähtien tekemiseen kapeita paperisuikaleita, niin älä leikkaa niitä puoliksi, vaan käytä ne sen levyisinä kuin ovat.
Mene myös tutkimaan
Takaisin
Olen ostoksilla kuin
Jatka nimellä guest
Etusi kirjautuessa

✔ Henkilökohtainen toivelistasi

✔ Näet tilaushistoriasi

✔ Helppo maksaminen
Etusi kirjautuessa

✔️ Erikoishintasi

✔️ Erityiset B2B-tuotteet

✔️ B2B-markkinointimaailma
Etusi kirjautuessa

✔ Sisältöä juuri sinulle

✔ Erikoishintasi
Copyright © 2021-present Magento, Inc. All rights reserved.